- Print
- DarkLight
- PDF
Hakuehto
Hakuehdolla tarkoitetaan lomakkeelle kirjoitettavaa tai valikoista valittavaa ominaisuustietoa, joiden avulla haetaan tietyn tyyppisiä kohteita tietokannasta. Hakuehtoja voi olla vain yksi (esimerkiksi tunnus) tai useampi (esimerkiksi tunnus + tyyppi).
Karttakohde
Kohde, jonka sijainnin voi paikallistaa kartalta, kuten työ/huolto-ohjelma, työkohde ja suunnitelma-alue.
Kenttä
Lomakkeilla olevia kohtia, joihin voidaan kirjoittaa ominaisuustietoja vapaasti, kuten tunnus, tyyppi tai kommentti. Kenttiä ovat myös valikot, joissa valittavat vaihtoehdot ovat ennalta määriteltyjä, kuten aloituspäivämäärä ja osa-alue.
Keskittää
Kun kohteen paikantaa kartalle, kohde tulee karttanäkymän keskipisteeksi. Samalla karttanäkymä lähentyy kohteeseen.
Kohdetaso
Kohteet on esitetty karttanäkymässä eri tasoilla. Esimerkiksi työ/huolto-ohjelma ovat omilla tasoillaan, samoin työkohteet, suunnitelmat ja alueet. Kohdetasoja voi ottaa näkyville ja pois näkyviltä tarpeen mukaan.
Koordinaatti
Koordinaateilla ilmoitetaan kohteen sijainti maapallolla tai karttakoodinaattijärjestelmässä. Karttakoordinaatit ovat koordinaattilukuarvoja, jotka ilmoitetaan tasokoordinaatistossa X- ja Y- eli pohjois- ja itäkoordinaattien arvoina.
Lomake
Verkon kohteita luodaan, tarkastellaan ja muokataan lomakkeilla. Lomakkeiden kautta luodaan kohde kartalle ja lisätään sille ominaisuustiedot. Verkoston eri kohteille on omat lomakkeensa.
Oletusarvot
Oletusarvot ovat järjestelmään määriteltyjä kohteen ominaisuustietoja. Tällöin lomake joko aukeaa kyseisillä arvoilla, tai ne voidaan palauttaa lomakkeelle järjestelmästä. Oletusarvoiksi voit tallentaa esimerkiksi yleisimmät kohteen ominaisuustiedot. Oletusarvot eri lomakkeille voidaan asettaa admin-käyttöliittymässä.
Ominaisuustieto
Ominaisuustieto on kohteen ominaisuuksia kuvaavaa tietoa, joka kertoo mikä tai millainen kohde on. Kohteiden ominaisuustietoja käsitellään lomakkeilla, joilla kohteille voidaan lisätä tietoa esimerkiksi nimestä, tyypistä tai osoitteesta.
Pdf-dokumentti
Tulosteet ja jotkin raportit luodaan Pdf-dokumentteina, jotka avautuvat uuteen selainikkunaan. Dokumentti voidaan tallentaa tai tulostaa selaimen toiminnoilla. Työasemalle tallennettu Pdf-dokumentti voidaan avata esimerkiksi Adobe Acrobat Reader -ohjelmalla.
Pistemäinen kohde
Pistemäisellä kohteella tarkoitetaan verkon kohteita, joiden sijainti ilmoitetaan yhdellä koordinaatilla. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi työt/huolto-ohjelmat, työkohteet ja liitteet.
Sijaintitieto
Sijaintitieto on tieto maantieteellisestä sijainnista koordinaattien, osoitteen tai muun paikantavan tekijän (esimerkiksi alueen nimi) avulla ilmoitettuna. Kohteiden sijainti voidaan ilmoittaa useammalla tavalla, kohde on esimerkiksi voitu luoda kartalle, jonka lisäksi sille on ilmoitettu osoite.
Työ/huolto-ohjelma
Kokoaa suoritettavat työkohteet. Voi sisältää yhden tai useamman työkohteen.
Tietokanta
Tietokanta on joukko tietoja. Tieto on järjestetty niin, että sitä voi helposti käsitellä ja haluttu tieto on sieltä nopeasti saatavilla. Tiedot tietokannassa on järjestetty tietyllä loogisella tavalla, jotta oikean tiedon saaminen olisi mahdollisimman tehokasta.
Tunnus
Jokainen verkon kohde saa yksilöllisen tunnuksen. Vaikka kohteilla olisi täsmälleen samat ominaisuustiedot, tunnuksen avulla ne voidaan erottaa toisistaan.
Tyyppi
Verkon kohteita käsitellään kohdekohtaisilla lomakkeilla, esimerkiksi työlle/huolto-ohjelmalle ja alueille on omat lomakkeensa. Kohteelle voidaan ominaisuustietona lisätä tarkempi tieto sen tyypistä, esimerkiksi suunnitelmalle voidaan valita tyypiksi esimerkiksi rakentaminen, purkaminen tai vian korjaus jne.
Valikko
Lomakkeilla olevia kohtia, joihin voidaan lisätä ominaisuustietoja valmiista vaihtoehdoista valitsemalla. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi tyyppi ja päivämäärä.
Työkohde
Työkohteista muodostetaan työ/huolto-ohjelma. Työkohde voi olla esimerkiksi kaivo, ja työllä tai huolto-ohjelmalla voi olla useampia työkohteita eli huollettavia kaivoja.
Viivamainen kohde
Viivamaisia kohteita ovat verkon kohteet, joiden sijainti ilmoitetaan vähintään kahdella koordinaatilla.